maanantai 22. joulukuuta 2008

Alaosaongelmia

Pakko se on myöntää: muotibloggarillanne ei ole kuin kahdet farkut tällä hetkellä! Tajusin tilanteen perjantaina, kun pakkasimme kamat, ja suuntasimme poikaystävän vanhemmille Lahteen viettämään viikonloppua. Tiedän kaksi asiaa Lahdesta: 1) siellä ajellaan kuin hullut, ja 2) siellä jostain syystä tuulee aina, ja olen siis aina ihan jäässä. Noh yritin etsiä jotain lämmintä päälle, mutta kaapista tuli vastaan vaan leggareita leggareiden perään, ja niistäkin yli puolet pohjemittaisia.

Miten tähän on tultu? Noh, farkkuja ei ole tullut osteltua, koska inhoan inhoan inhoan housujen sovittelua. Jaa miksi? No juuri siksi että ne eivät sovi. Sitten millään. Housu-inho on alkanut myös levitä muihin alaosiin, ja hameitakin kaapissa on vähän, ja ne on kaikki todella out-dated. Missä vaatteissa olen sitten hittolainen kulkenut koko syksyn? No legginsseissä tietenkin. Mustissa sellaisissa. Heh. Välillä en ole edes vaivautunut ottamaan niitä jalasta päivän päätteeksi pois, vaan olen kiivennyt sänkyyn ne päällä. Säästää minulta vaivan pukeutua aamulla.

Noh, Lahti keissi herätti minut. Tarvitsen pikaisesti inventaariota vaatekaapin alaosaosastolle. Paitoja ja tunikoita riittäisi vaikka muille jaella, mutta silti joka aamu on hirveä ongelma, kun ei ole mitään päälle laitettavaa. Miksi? No siksi, ettei pelkällä paidalla voi lähteä ovesta ulos!

Minkälaisia alaosia sitten tarvitsen? Any ideas?

Monet ovat kehuneet farkkulegginssejä, ne ovatkin sovituslistalla numero ykkösenä. Myös Cheap Mondayn kivipestyt farkut houkuttelevat. Tulppaanimuotoiseen hameeseen minulla on jo kankaat. Ompelukone nököttää tyytymättömänä keittiön nurkassa... Myös metallinvärisellä vetoketjulla varustetun mustan minihameen tahtoisin. Kas... tulihan näitä itsekin listattua, kun alkoi miettimään. :)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Leggareista ehdotan, et kaapista löytyis ainakin wet lookit, farkkuleggarit ja tavallisia parissakin värissä. Mulla ittelläni on seuraavana ostoslistalla kans CM:n acid wash -farkut, ku meen tammikuun alussa käymään helsingissä.
Nii ja sit tulppaani hameesta.. Mä oon yrittäny sovittaa kyseisen mallista hametta päälleni huonoin tuloksin. Ajatustasolla vaikutta erihyvältä idealta, mutta käytännössä näyttää kauheelta. Vai johtuuko se yläostasta? millasen yläosan kaa sitä pitäs käyttää? tai sit mä vaan oon väärän mallinen. tuntuu et persus leviää ainakin kuus kokoo..

erikas kirjoitti...

Ite oon jättäny leggarit vähäks aikaa vaatekaapin pohjalle ja siirtynyt farkkujen käyttöön! Rakastan nudie jeansin farkkuja :)

Trikoo kirjoitti...

Hansu: mulla on ollut samanlaisia ongelmia kaupan mallien kanssa, siksi päätinkin tehdä tulppaani hameeni itse omille mitoilleni, jos se auttaisi asiaan... saa nähdä miten käy, raportoin tuloksia sitten joskus vuonna erkki ja nakki kun hame on valmis. :) ja joo leggareita vaan lisää :D hehe

Trikoo kirjoitti...

erikas: nudie jeans! en ole kuullutkaan, mistäs sellaisia löytää? täytyypä mennä sovittelemaan josko minäkin tykkäisin :)

kunffupandat kirjoitti...

Määki inhoon sovittaa farkkuja enkä omista siksi ku kolmet =D

Farkkuleggarit on tosi jees! Mutta kannattaa ostaa tarpeeks pienet ku mulla ainaki ne venähti heti ekan käytön jälkee iha liian isoiksi.

Arez kirjoitti...

Itsehän omistan tasan 3 farkut ja käytän niistä ainoastaan yhtiä, koko mustia pillejä. En yksinkertaisesti tykkää ettiä niitä täydellisiä farkkuja kun sellasia ei ole olemassa minulle ja perseelleni. :D Legginssejä oon käyttäny varmaan kohta jo vuoden putkeen. Ne on vaan yksinkertasesti parhaat.

Noora kirjoitti...

Joo farkkulegginsit on niiiin helpot. Ihan ku basic leggarit!! Ite hullaannuin heti kun ne joskus vähän yli vuosi sitten tuli kauppoihin! Ja mä niin teen kans tota et menee leggareissa ja perus mustassa topissa nukkumaan niin ei tarvi aamulla kun nousta sängystä ja voi suoraan lösähtää sit taas sohvalle:D

Trikoo kirjoitti...

kunffupandat: hyvä tietää! Kiiti neuvosta :)

Rezzi: heh, mullakin tosiaan ne kahdet, joista molemmat pillejä, mustia käytän (jos käytän) enimäkseen. pillit farkutkin saisivat olla paljon ohkasemmat mun tarpeisiin.

Noora: hahaa :D Hyvä tietää etten oo ainut. Tulee kyllä tosi saamaton olo kun, nyt joululomallakin laahustin samoissa vaatteissa monta päivää putkeen :P