torstai 18. joulukuuta 2008

Trenssi

Jäin pohtimaan trenssejä edellisen postauksen jälkeen. (Sori, en ole jaksanut nousta sängystä kuvailemaan, mutta tässäpä ihan hyvä juttu aiheesta muuten.) Jokaisella on varmasti oma vahva käsityksensä täydellisestä trenssistä. Minulle tulee mieleen Kate Moss ja Burberry. Katso vaikka näitä...




Sain pari päivää sitten postissa huutamani trenssin, ja vaikka olen todella ihastunut siihen, jokin siinä on tuntunut olevan hieman off. Epäilin, että kyseessä on helman pituus. Homma varmistui, kun parin kommentin jälkeen aloin selailemaan kuvia trensseistä. Viime aikoina muodikkaan trenssin pituus on epäilemättä ollut polven yläpuolella.

Olenko sitten tuhoon tuomittu polven alapuolelle jäävän trenssini kanssa? Tässä muutamia catwalk kuvia tältä syksyltä. Kuvastosta löytyy useampi pitkä trenssi, katukuvassa en olen tosin paljon pitkiä trenssejä bongaillut. Ehkä pitempi trenssi ei siis aivan ole ottanut tuulta alleen, mutta itse aloin fiilistelemään pitkää helmaa alun arkailun sijaan.

Tietenkin mallien päälle pitkät trenssit istuvat huolettomasti. Mallien pohkeet vetävät vertoja kukkakepeille. Valitettavasti olen itse erittäin lyhyt ja pulskapohkeinen. Miltä polvimittainentrenssi sitten näyttää tavallisten ihmisten päällä? Tässä vielä tyylinäytteitä polvipituisista trensseistä ala julkkikset.


Pitkä trenssi lyhentää jo ennestään pikkuista Haydeniä, mutta haitanneeko tuo? Kun katson Haydenin trenssiä, en enää olekaan niin varma onko omani yhtään turhan pitkä, huolimatta lyhyistä paksuista epä-mallikaista pohkeistani. Minun mielestäni trenssi on nimittäin upea pikku Haydenillä!





Googlettaessani löysin myös todella makeita yhdistelmiä. Musta on ehdoton vaalean trenssin kaveri, samoin nude! Vai mitä tykkäät näistä?



Erin secrets by Natasha11


paris by Boho-Chic*




... by justy18


autumn in beige... by evangelia kourtesa

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon polven yläpuolelle jäävän trenssin kannalla. Oonkin lyhennellyt aina trenssini sen pituisiksi. Mua ainakin leventää ja lyhentää kamalasti pitkä trenssi. Oon samaa mieltä tosta väristä, ylväät beige ja musta ovat oikeat trenssin värit.

Anonyymi kirjoitti...

Oho, jäikin pari sanaa välistä.. Juoksee ajatus nopeemmin kuin sormet. Siis beige ja musta ovat oikeat trenssin kanssa sopivat värit, Etenkin jos trenssi on nude tai beige.

Trikoo kirjoitti...

heh, väitätkö että mun hieno vakuuttelupuhe ei ostanutkaan sinua? :D joo, saas nähä mitä mieltä itse olen parin käyttökerran jälkeen. Jos takki meinaa jäädä naulakkoon pituutensa takia sitten on kyllä aika lyhentää helmaa, mutta en ole vielä menettänyt uskoani :)

mä tykkäsin myös tosi paljon noista vaaleanpunaisista korkkareista värinsä puolesta ton trenssin kanssa :)

Alexandra kirjoitti...

Toiseksi viimeisen kuvan vaaleanpunaiset korkkarit ovat ihan über söpöt! Kenen ne on?

Katja Helena kirjoitti...

Haydenilla tuo trenssi näyttää minun mielestä lähinnä siltä, että olis käytössä äidiltä lainattu takki :)
Tietysti se voi esimerkiks sinun päällä näyttää paremmalta :)

Trikoo kirjoitti...

Alexandra P: Olisikohan noiden korkkarien nimi nyt sitten Bally. Täältä näemmä löytyvät http://www.style.it/cont/moda/must-have/0806/0301/PE%2008-Bally-plateau-6.asp#

Trikoo kirjoitti...

Katja: haha :D Näyttää aika paljon minunkin päällä siltä, että takki olisi äidiltä lainattu, kangasta on vielä enemmän kuin Haydenin takissa! Mutta jotenkin tykkään siitä silti! :)